tiistai 14. elokuuta 2007

Sokerihumalaisia naisia

Sokeri kilahtaa hattuun eri tavalla naisilla ja miehillä. Turkulaistutkijat PET-kuvansivat D2-reseptoritsysteemiä lihavilla ja hoikilla miehillä ja naisilla (Haltia ym. Synapse Sep 2007). Alunperin otaksuma oli, että markkerina ollut raklopridi sitoutuisi eri tavalla hoikilla ja lihavilla koehenkilöillä i.v.-sokerin jälkeen. Tällaista eroa ei kuitenkaan havaittu. Sen sijaan naisilla merkkiaineen sitoututumien D2-respetoreihin lisääntyi i.v.-sokerin jälkeen, ja vastaavasti väheni miehillä. Tutkijat otaksuivat, että erot D2-puolen toiminnassa johtuisivat interaktoista mm. glukoosin, dopamiinin, sukupuolihormonien ja leptiinin kesken. Lihavuustutkimus on tällä hetkellä hoteinta hottia, ja hienoa että Turuus' ollaan ajan hermolla.
Sokeririippuvuuden kiistelty olemus alkaa pikkuhiljaa konkretisoitua. NU jäi turkulaistutkimuksen jälijiltä pohtimaan että jos naiset reagoivat sokeriin eri tavalla kuin miehet, niin ovatko lihavuuden biologiset mekanismit miehillä ja naisilla erilaiset? Jos naiset mussuttavat makeaa, niin napsahtaako dopamiinimyrsky retroseksuaalimiehellä rasvaisesta pyttipannusta?

sunnuntai 12. elokuuta 2007

ZOT.. ja viinahimo on poissa!


Oluenhimoinen hepokatti kuokki viikonloppuna NU:n puutarhajuhlissa. Puli-Hepokattia saattaisi auttaa transkraniaalinen aivostimulaatio (transcranial direct current stimulation; tDCS): Boggio et al. (Drug Alcohol Depend, in press) antoivat 13 alkoholiriippuvaiselle aivostimulaatiota dorsolateraaliselle prefrontaalikorteksille, jonka ajatellaan läheisesti liittyvän himon (craving) tunteeseen. Samalla tutkittaville näytettiin alkoholihimoa provosoivaa videota. Koe oli randomosoitu ja siinä käyettiin hämäysstimulaatiota kontrollina. Tutkimuksen mukaan aivostimulaatio vähensi alkoholihimon tunnetta.
NU toivottaa hepokatille hyvää jatkoa ja rentouttavia kesäpäiviä. Hepokattien A-klinikoilla tDCS ei NU:n saamien tietojen mukaan ole vielä käytössä.

torstai 9. elokuuta 2007

Kannabismania?

Lisää jäitä hattuun, kannabiksen laillistajat! Hollantilaistutkimuksessa (van Laar et al., Addiction Aug 2007) osoitettiin, että kannabiksen käyttö frekvenssistä riippumatta lisää mielialahäiriöiden riskiä. Mielenkiintoista oli, että riski oli eritysesti koholla bipolaarihäiriön osalta. Aiemmissa tutkimuksissa kannabiksen yhteydestä skitsofreniaan ja psykoosioireisiin on saatu näyttöä (Moore et al., Lancet July 2007), joskin riskikertoimet ovat olleet kohtalaisen vaatimattomia.
Kannabiksesta saataneen muutakin irti kuin THC-huuruisia pössyttelyhetkiä. Kannabiksesta eristettävät muut kannabinoidit kuten kannabidioli ja kannabigeroli ovat tutkimuksen alla useisiin erilaisiin tauteihin ja olotiloihin.
Tutkimustiedon valossa NU ei suosittele pössyttelyä.
Koska asioilla pakkaa olemaan useita puolia, annetaan vapaassa maailmassa myös toisenlaisten mielipiteiden kukkia.

tiistai 7. elokuuta 2007

Pitäkää terävät kynät penaalissa!

NU:n neuropsykiatriaan spesialisoitunut uutishaukka antoi tiedoksi seuraavan uutisen: Saksalaisnaiselta poistettiin kynä päästä. Kynä oli joutunut päähän naisen ollessa 4-vuotias. Uutinen ei kerro, oliko kyseessä naispuolinen Phineas Cage.
Onneksi näppäimistön hankkiminen otsalohkoon lienee käytännössä mahdotonta. NU toivottaa kaikille turvallista alkavaa kouluvuotta.

maanantai 6. elokuuta 2007

Silakkaa vai makkaraa?


Masentuneilla on havaittu matalampia monityydyttämättömien rasvahappopitoisuuksia, [mm. omega-3, eikosapentaeenihappo (EPA), dokosaheksaeenihappo (DHA)] seerumissa sekä punasolujen kalvoilla. Ravinnon ja erityisesti kalaöljyjen vaikutuksia mielalaan on sittemmin tutkittu ahkerasti.
Tuoreessa meta-analyysissä (n=329; yht. 10 tutkimusta) lopputulos oli, että monityydyttämättömillä rasvahapoilla olisi suotuisa vaikutus mielialaan (Lin & Su, J Clin Psychiatry, July 2007). Todennäköisesti negatiivisten tutkimustulosten raportoimattomuus vaikuttaa osin tulokseen. Tietoa ei ollut iän tai sukupuolen vaikutuksesta.
NU suosittaa laadukkaan ja hyvän makuisen ruuan syömistä laadukkaassa ja hyvässä seurassa. NU:n viikonloppuna tekemän kokeen (n=4) tuloksena oli, että useita eri ruoka-aineita ja - lajeja sisältävän atrian nauttiminen hyvien ystävien kanssa kohotti mielialaa huomattavasti verrattuna kalanmaksaöljyn nauttimiseen yksin.

perjantai 3. elokuuta 2007

Niin kiirettä pitää...

...ettei ehdi kuntoutua...
Hollannissa selvittivät huonosti metadonihoitoon sitoutuneiden henkilöiden kiireitä vapaa-ajalla (van der Zanden et al., Drug Alcohol Depend July 2007). Tutkimukseen valitut henkilöt (n=51) olivat aloittamassa heroiiniavusteista metadonihoitoa ja rikosten lukumäärää haluttiin kartoittaa ennen tehohoidon aloittamista. 70% tutkittavista oli tehnyt rikoksia edeltävän kuukauden aikana. Rötöstelyä tapahtui keskimäärin 20.5 päivänä kuukaudessa, noin 3.1 rikoksen päivätahdilla. Puolet tutkittavista kertoi tehneensä omaisuusrikoksia, pääosin myymälävarkauksia (keskimäärin 12.8 vrk/kk, 2.2 varkautta/vrk) ja pyörävarkauksia (keskimäärin 5.8 vrk/kk, 2.4 pyörää/vrk). Vapaa-ajan harrasteiden tarkoituksena oli rahoittaa vapaa-ajan huumeiden ja alkoholin käyttöä. Joo-o. Ei ihme, ettei ehdi hoidossa käymään.
Heroiinihoidoista alkaa kertyä näyttöä: Haasen et al. (Br J Psy July 2007) raportoivat avoimessa RCT-tutkimuksessaan, että huonosti hoitoon sitoutuvilla heroiini-i.v.-hoito (n=515) parantaa hoidossa pysymistä, kohentaa terveyttä sekä vähentää laitomien huumeiden käyttöä metadonihoitoon verraten (n=500). No, heroiinihoidossa jotain pientä ikävää oli tullut eteen i.v.-käyttöön liittyen, mutta kukaan ei kuitenkaan saanut hoitoa yliannostukseen saakka.
NU jää odottamaan Suomeen rantautuvaa uutta heroiiniaaltoa, kun heroiinihoito ei oikein toimi buprenorfiinia piikittäville. Tai jos nyt ensiksi vieroitettaisiin bupreriippuvaiset ja aloitettaisiin päihdeyksiköissä heroiinihoito. Tai no, helppouden vuoksi, antaa mennä subulla vaan. Neulat saa mukaan, jos antaa pissanäytteen.

torstai 2. elokuuta 2007

Ei lomille helteillä!

Älkää päästäkö itsemurhakandidaatteja osastoilta lomapäiville kuumalla ilmalla: helle lisää suisidivaaraa (Page et al., Br J Psychiatry Aug 2007). Englannissa ja Walesissa tehty tutkimus osoitti että yli 18 °C kelillä jokainen 1 °C nousu päivän keskilämpötilassa lisäsi suisidiriskiä 3.8% ja väkivaltaisen suisidin riskiä 5.0%. Itsemurhat lisääntyivät 46.9% vuoden 1995 helleaallon aikana, toisaalta vastaavaa ei havaittu vuoden 2003 hellekesällä. Tietoa ei ollut tutkittavien alkoholin käytöstä helteillä.

Juuri kun suisidiluvut on saatu Suomessa laskusuuntaan, niin heti on uhkana ilmastomuutos. Ensin menee hiihtokelit ja sitten on kuumaa. Kai siinä jo alkavat itsetuhoiset ajatukset vaivaamaan. NU:n onneksi ei tätä hellevaivaa ole ollut sitten kesäkuun. Ja jos hankalaksi menee, niin yhteinen lauluhetki pystyyn - siitäkös mieli taas kaikilla kohenee:
Helle - saa ihmiset epävireeseen
Helle - päiväkausia jatkuva
Helle...
Tehtaat seisoo
Toimistot seisoo
Kellot seisoo
Kun ihmiset eivät jaksa edes seistä
Helle - saa ihmiset epävireeseen
Helle - päiväkausia jatkuva
Helle...

Pakkanen - siitä suomalaiset tykkää
Pakkanen - kuljetaan nenät huurussa
Pakkanen...
On työnteko huipussaan, kun mittari on pohjassa
Ja paidat on hiessä, kun ikkunat on huurussa
Pakkanen - siitä suomalaiset tykkää
Pakkanen - kuljetaan nenät huurussa
Pakkanen...
Pakkanen - voi kun pian tulis
Pakkanen - voi kun pian tulis
Pakkanen - voi kun pian tulis
Pakkanen!

Papu ja pojat (1990)

keskiviikko 1. elokuuta 2007

R.I.P.

Albert Ellis (1914-2007), psykoterapian uudisraivaaja 1950-luvulta on kuollut.

Ellis tiivisti ideologiaansa vuonna 2004: “The trouble with most therapy is that it helps you to feel better. But you don’t get better. You have to back it up with action, action, action.”

Ellisin kuolemattomiin lausumiin kuuluu myös: "I would have liked having children to some degree, but frankly I haven't got the time to take the kids to the goddamn ballgame." Jep-jep.

De gustibus non est disputandum

...eli makuasioista ei pidä kiistellä. Eivätkä kaverukset kiistelekään -- todennäköisyys lihoa kasvaa, jos ystävä lihoo (Christakis&Fowler, NEJM July 26th 2007). Sukulaisten ja puolison lihominen lisäsi myös läskivaaraa, mutta vähemmän kuin ystävän lihominen. Naapurien lihominen ei vaikuttanut lihomiseen.

Tutkijat päättelivät, että lihavuus leviää sosiaalisten verkostojen kautta.

NU perää lisätietoa, lisäävätkö naapurin painonmuutokset tutkittavien elämänlaatua? Jos naapuri pulskistuu oikein kunnolla, niin tuntuuko sitten paremmalta? Vai meneekö suu vinoon ja elämänlaatu romahtaa, jos naapuri on saanut Painonvartijoiden vuoden laihduttaja-palkinnon? Pitäisikö BMI>30 - ystävät laittaa karanteeniin, ettei saa lihavuustartuntaa, jos mielii pysyä linjoissaan?