Yhdysvalloissa Farr et al. (Psychiatric Services, Sept 2007) raportoivat että verrattuna muihin erikoisaloihin, psykiatrit ovat vähemmän uskovaisia kuin kollegansa. Psykiatrikunnassa oli muihin erikoisaloihin verraten enemmän juutalaisia ja uskonnottomia. Uskontokunnasta riippumatta psykiatrit edustivat maallisimpia näkymyksiä elämän olevaisuudesta. Samaisessa tutkimuksessa havaittiin myös, että uskossaan vahvemmat ei-psykiatrikollegat useammin ohjasivat potilaitaan hengelliselle neuvojalle mieluummin kuin psykologille tai psykiatrille.Psykiatrialla on ollut oma herätysliikkeensä vuosisadan alkupuolelta lähtien. Nykyisin kiihkein psykoanalyyttinen ajattelu alkaa olla jo laantumaan päin ja sitä kohtaan on esitty monenlaista kritiikkiä. Ateisti-Freudin mukaan uskonto on verrattavissa lasten suhteeseen vanhempiin, ja Freud itse tulkitsi uskonnollisuutta kompulsiivisena neuroosina. NU henkilökohtaisesti tulkitsee tutkimustulosta siinä valossa, että psykiatrit ovat keskimäärin fiksua ja järkevää porukkaa, Freudista viis. Uskoo ken tahtoo.
1 kommentti:
Minusta taas modernissa biomedisiinisessä psykiatriassa on uskonnollisiksi tulkittavia rakenteita. Yksi uskonnolliseksi tulkittava piirre on diagnoosien suurimmaksi osaksi uskonvarainen luonne. Monia pitkiä tapaushistorioita lukiessa tulee pakostakin mieleen, että kaikki tämä vouhotus on saanut alkunsa yhdestä vierailusta terveyskeskuksessa, jossa noin viidentoista minuutin rupattelun tuloksena on päädytty psykiatriseen diagnoosiin. Varttitunnin rupattelu on aiheuttanut sen, että henkilö on saanut ehkä elinikäisen psykiatrisen leiman ja lääkityksen näkymättömään sairauteen, jonka biologinen perusta on täysin hypoteettinen ei pelkästään ko. henkilön kohdalla vaan myös yleisesti.
Toinen uskonnolliselta vaikuttava piirre on psykiatrian nauttima totuusauktoriteetti. Meidän odotetaan hyväksyvän toinen toistaan väljemmin perustein muotoiltuja diagnostisia malleja kysymyksiä kyselemättä. Mielisairaaloissa paranemisen ehtona ei viime kädessä pidetä esimerkiksi käyttäytymisen muuttumista, ruumiintilassa havaittavia muutoksia tai muita objektiivisesti mitattavia seikkoja, vaan potilaan omakohtaista uskoa siihen, että lääkärit ovat oikeassa. Kyvyttömyys myötäillä lääkäreiden tieteisuskonnollisia fantasioita on itse asiassa tulkittu sekin sairauden oireeksi (sairaudentunnottomuus). Olivat lääkärit sitten oikeassa tai eivät, tällaisella lähinnä maolaista kommunismia muistuttavalla uskontunnustusten tivaamisella ei ole mitään tekemistä empiirisen lääketieteen kanssa.
Mainittakoon samalla, että myös psykoanalyysin oppi-isä leimasi neurootikoiksi kaikki, jotka eivät kyenneet näkemään hänen teoriansa totuutta.
Mieleen tulee vielä yksi analogia uskonnon ja psykiatrian välillä. Siinä missä kirkko sopeutti ennen oppiaan hallitsijaeliitin valtapyyteisiin, psykiatria sopeutuu nykyään vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen ja talouden vaatimuksiin. Parin vuosikymmenen aikana psykiatria on moninkertaistanut erilaisten "mielialahäiriöiden" määrän ja sellaiset asiat kuin stressi ja epäsosiaalisuus saatetaan nykyään tulkita muitta mutkitta hoitoa edellyttäviksi sairauksiksi.
Medikalisaatio sopeutuu yhteiskunnassa vallitsevaan poliittis-taloudelliseen tilanteeseen, ja tämä näkyy tällä hetkellä ennen kaikkea modernien tuottavuus-, tehokkuus- ja yhdenmukaisuusvaatimusten kanssa ristiriidassa olevien, ihmisen psyykeen luontaisista rajoituksista johtuvien ilmiöiden patologisoimisena. Yhteiskunta vaatii jatkuvalla syötöllä tasalaatuista, stressinsieto- ja keskittymiskykyistä aivovoimaa, ja psykiatria vastaa tarpeeseen venyttämällä normaalin jaksamisen ja tuottavuustason määritelmiä. Samalla persoonallisuuden ja temperamentin luonnollisen vaihtelun alue supistuu supistumistaan, kunnes jäljellä ovat enää ne supertuottavat ja hypersosiaaliset työelämän monitoimi-ihmeet, joita aikamme ihailee.
Oireellista on ennen kaikkea diagnooseissa yhä useammin esiintyvät viittaukset työtuottavuuden laskuun. Myös sellaisia asioita kuin myöhästyneet opinnot otetaan helposti mukaan diagnooseihin. Psykiatria toisin sanoen siunaa vallitsevia yhteiskunnallisia rakenteita tulkitsemalla niistä johtuvat luonnolliset sopeutumisongelmat poikkeavuuksiksi. Samalla yhteiskunnan alati muuttuva vaatimustaso "päivittyy" aina dynaamisesti normaalitilaksi: psyykkistä normaaliutta on aina se, mikä milloinkin on maksimaalisen edullista modernin länsimaalaisen massayhteiskunnan yhdenmukaisuus- ja tuottavuusvaatimusten kannalta.
Nykyään puhutaan valtionkirkon tulevaisuudesta ja kirkon valtiollisen roolin lakkauttamisesta. Lähes esteettömästi porskuttavaa psykiatrista pseudotieteellisyyttä ja sen inhimillisiä seurauksia tarkastellessa tulee usein mieleen, että meillä on keskuudessamme myös virallinen valtionkultti, joka tulisi niin ikään irrottaa valtion suojelusta.
Lähetä kommentti